Jyväskylän sähkömessut hyvässä vauhdissa

Messujunan ja kymmenien bussien saapuminen heti messujen avauduttua sai aikaan aidon messutunnelman. Kävijäruuhka purkautui käytäville tutustumaan noin 300 näyttelyosastoon ja kahdessa tietoiskutilan ajankohtaisiin esityksiin. Päivä jatkui seminaarien, tiedotustilaisuuksien ja osastojen oman ohjelman rytmittämänä.

– Työnäytökset, asiantuntijaesitykset ja muu ohjelma näyttelyosastoilla keräsivät yleisöä, ja eri tehtävät ja kilpailut kannustivat kokemaan uutta. Yritykset ja järjestöt ovatkin panostaneet paljon osastoihin sekä messujen yhteiseen ohjelmaosuuteen, kertoo Jyväskylän Messujen Ilari Tervakangas.

– Yleisön innostuksesta on hyvä esimerkki sähkösuunnitteluaiheinen koominen katastrofinäytelmä Hotelli Voltti, joka siirrettiin suuren ennakkokiinnostuksen vuoksi isoon auditorioon. Se esitetään uudelleen tänään iltapäivällä.

Illan kutsuvierastilaisuus käynnistyi puhein ja palkinnoin. Sähkössä on tulevaisuus -palkinto luovutettiin dosentti Pentti O. A. Haikoselle, Vuoden Sähköinsinööri -palkinnon sai tekniikan tohtori Kimmo Rauma ja KNX awardin sai Helsingin kaupunki. Ohjelman jälkeen ilta jatkui tutustumisella messuosastoihin.

Sähkö Tele Valo AV 2018 -messut ovat avoinna vielä tänään torstaina klo 17 asti sekä huomenna perjantaina klo 10–16 Jyväskylän Paviljongissa. Ennakkorekisteröinti, ohjelma ja lisätiedot löytyvät tapahtuman kotisivuilta www.sahkomessut.fi

Lisätietoja: Ilari Tervakangas, Jyväskylän Messut Oy, p. 050 596 6710, ilari.tervakangas(at)jklmessut.fi  www.sahkomessut.fi