Paviljongin tapahtumakävijät ovat saaneet syksyllä iloisesti yllättyä tultuaan entistä viihtyisämpiin tiloihin. Muodonmuutoksen ovat viimeisen vuoden aikana kokenut paitsi Paviljongin konserttisali Encore ja ravintolatilat, myös yläaula.
Paviljongin kolmannessa kerroksessa sijaitsevaa yläaulaa käytetään monipuolisesti tapahtumatilana, Ravintola 3:n lisätilana ja konserttilämpiönä. Monikäyttöinen tila kaipasi kuitenkin lisäviihtyisyyttä. Lopullisen sysäyksen uudistukselle viime keväänä antoi Paviljongin uuden ravintolakumppanin myötä aloitetut ravintolatilojen remontoinnit.
”Tavoitteenamme oli saada tilakokonaisuus kauttaaltaan yhtä elämykselliseksi ja aika muutokselle oli kypsä. Halusimme luoda viihtyisän ja toimivan tilan eri tarkoituksiin”, kertoo Paviljongin myyntijohtaja Kimmo Kemppainen.
Yläaulaan tehtiin korokkeella oleva loungetila, joka toimii sekä silmää miellyttävänä sisustuselementtinä muuten isossa, tyhjässä tilassa, että levähdyspaikkana tai etätyöpisteenä tapahtumaosallistujille. Tilaan valittiin kotimainen ja upea Hollolan Viilu ja Laminaatti Oy:n rimapaneeli ja laadukkaista asennus- ja rakennustöistä vastasi Rakennuspalvelu Etevät Oy.
Lounge sisustettiin moderniin mutta harmoniseen tyyliin konjakinruskeilla sohvilla, tilanjakajina toimivilla mustilla kirjahyllyillä, vaaleilla puupöydillä ja tyylikkäillä valaisimilla
Vaaleaa puupintaa tuotiin myös toiselle puolelle aulaa, pehmentämään isoa valkoista seinäpintaa. Lisäksi seinälle tehtiin katseenvangitsijaksi iso Paviljongin logo, täytettynä vihreillä kasveilla tuomaan raikkautta tilaan. Viihtyisää tilaa täydentävät vielä jo aikaisemmin käytössä olleet valopöydät, jotka pääsevät nyt oikeuksiinsa upeassa yläaulassa.
Paviljongin logo ja vaalea puupinta seinässä pehmentää yläaulan tunnelmaa
Yläaula on tunnelmallinen iltavalaistuksessa
Yläaulaa voidaan käyttää iltajuhlissa Ravintola 3:n lisätilana, pienenä näyttelytilana sekä konserteissa lämpiönä
Tältä yläaula näytti ennen muutostöitä
Paviljongin muita uudistuksia
Yläaulan lisäksi Paviljonki on kokenut parin viime vuoden aikana isoja muutoksia. Messu- ja tapahtumakeskuksessa on uudistettu ravintolat, takahuonetilat ja esiintyjälämpiöt ja viimeisimpänä iso konserttisali Encore. Uudistukset tähtäävät visioon olla Suomen elämyksellisin tapahtumakeskus sekä tapahtumakävijöille että esiintyjille ja tapahtumajärjestäjille.
Paviljongin uutena ravintolakumppanina aloitti reilu vuosi sitten Resteliin kuuluva Food&Events Tapahtumaravintolat. Yhteistyön myötä uudistettiin Paviljongin ravintolatiloja ja palvelukonsepteja. Kolme remontoitua tilaa ovat kolmannen kerroksen pääravintola Ravintola 3 ja halleissa sijaitsevat Lungi ja Bravo! Kaikki kolme ravintolatilaa on suunniteltu moneen menoon muuntuviksi. Niiden ilmeet, teemat ja toiminnot ovat räätälöitävissä tapahtumien mukaan.
Paviljongin Encore-salin (ent. Wilhelm-sali) uudistustyöt saatiin päätökseen syyskuussa ja Suomen suurimpiin lukeutuva tapahtuma- ja musiikkisali on uudistunut moderniksi tapahtumapaikaksi. Saliin on tehty lukuisia uudistuksia sekä akustiikkaan että muihin rakenteisiin.