Kuva: Laura Malmivaara / WSOY
Jenni Haukion Sinun tähtesi täällä. Vuodet tasavallan presidentin puolisona on avoin muistelmateos vuosista isänmaan palveluksessa. Haukio kertoo kirjastaan Jyväskylän Kirjamessuilla lauantaina 25.11. klo 11.00 Päijänne-lavalla.
Jenni Haukio on kokenut Suomen palvelemisen ja asemansa tasavallan presidentin puolisona etuoikeutena ja kunniatehtävänä. Sinun tähtesi täällä (WSOY) kertoo siitä näkyvästä ja näkymättömästä työstä, jota hän on isänmaan hyväksi tehnyt kymmenen vuoden ajan.
Haukio kirjoittaa kohtaamistaan ihmisistä, avaa presidentin puolison roolia sekä kertoo työstään itselleen läheisimpien teemojen parissa. Näihin lukeutuvat luonnon ja eläinten suojelu, lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistäminen, lottien ja veteraanien henkisen perinnön vaaliminen sekä suomalainen kirjallisuus, taide ja kulttuuriperintö.
Jenni Haukio kertoo kirjamessuilla teoksen synnystä ja kokemuksistaan isänmaan palveluksessa kirjallisuustoimittaja Seppo Puttosen haastattelemana.
Sinun tähtesi täällä on ilmestynyt painettuna ja e-kirjana sekä Jenni Haukion lukemana äänikirjana.
Kirjamessut 25.−26.11.2023
Jyväskylän Kirjamessut järjestetään 25.−26.11.2023 yhtä aikaa Jyväskylän Viinimessujen ja Jyväskylän Joulumessujen kanssa. Yleisö pääsee samalla lipulla kaikkiin tapahtumiin. Liput saa hankittua edullisimmin ennakkoon verkkokaupasta. Liput alkaen 12€. Alle 15-vuotiaat maksutta messuille vanhemman seurassa.