Kirjoitan, koska haluan! -kirjoituskilpailu on päättynyt ja voittajat on julkistettu Jyväskylän kirjamessuilla.
Määräaikaan mennessä saimme aivan loistavia nuorten kirjoituksia sekä 9-12 –vuotiaiden että 13-16 –vuotiaiden sarjaan. Yhteensä kirjoituksia kertyi lähes sata. Tavoitteena oli saada mielenkiintoisia kirjoitelmia teemalla “tarinoita nuorilta nuorille” ja siinä onnistuimme kirjoituskilpailun myötä mainiosti.
Voice Books –kustantamo on tehnyt voittajateoksista äänikirjat ja ne on kuunneltavissa LoadMyBook-äänikirjasovelluksen kautta Jyväskylän yliopiston hallinnoimassa Peda.net-ympäristössä. Halusimme kannustaa kirjoituskilpailuun mukaan erilaisia sanaseppoja. Kilpailu osoitti, että nuoret ovat kiinnostuneita tarinoista ja kirjoittamisesta, kun heille luodaan kanavia ja mahdollisuuksia itsensä ilmaisemiseen kirjallisesti.
Äänikirjojen suosio kasvaa koko ajan kovaa vauhtia. Äänikirjat eivät ole uhka lukemisharrastukselle, vaan niiden avulla saadaan nuoretkin innostumaan uudelleen jännittävistä tarinoista. Nuorten toisilleen kirjoittamat tarinat ovat raikkaita ja mielikuvitusrikkaita tuotoksia. Tarinat kiinnostavat!
Voittajat:
9-12 -vuotiaiden sarja:
1. Elsa Laakkonen, Haapajärvi teoksella “Mummon ja Vinskun joulu”
2. Olivia Nissinen, Laukaa teoksella “Pikku Noora”
3. Jimi Vainionperä, Nokia teoksella “Tää hetki on tärkee”
13-16 -vuotiaiden sarja:
1. Mimosa Salo, Helsinki teoksella “Tunteiden taidehalli”
2. Emre Ayyildiz, Helsinki teoksella “Varjot ja valot”
3. Oona Häyrinen, Liperi teoksella “Liekki”
Voittajateoksiin voi tutustua täällä
Yhteistyössä:
● Jyväskylän yliopisto, Koulutuksen tutkimuslaitos/Peda.net-kouluverkko
● The VoiceBooks
● Äidinkielen opettajien liitto
● Lukukeskus
● Lukufiilis
● Jyväskylän kirjamessut
● Keskisuomalainen
● Rosebud