Tapahtumia on päästy järjestämään messu- ja tapahtumakeskus Paviljongissa helmikuusta 2022 lähtien. ”Nyt on jälleen aika kohdata tapahtumissa”, iloitsee myyntijohtaja Jaana Kiilamaa Jyväskylän Messuilta.
Messu- ja tapahtumakeskus Paviljongissa on järjestetty tapahtumia jälleen helmikuusta 2022 lähtien. Paviljongin tapahtumavuosi on käynnistynyt aktiivisesti. Tapahtumatarjontaa on paljon.
− Olemme iloisia, että kävijät ovat löytäneet tapahtumiin lähes kaksivuotisen tauon jälkeen. Heiltä saadaan palautetta siitä, miten hienoa on taas saada elämyksiä live-tapahtumissa. Toivotamme kaikki sydämellisesti tervetulleeksi Paviljonkiin. Nyt on aika tavata jälleen – olla yhdessä ja virkistäytyä”, myyntijohtaja Jaana Kiilamaa Jyväskylän Messuilta sanoo.
Suuri osa tapahtumajärjestäjistä jo aktiivisesti liikkeellä
Paviljongin tämän vuoden tapahtumat tarjoavat kävijöille niin messuja kuin konsertteja ja muita viihdetapahtumia. Monipuolinen tarjonta täydentyy koko ajan, ja ajantasainen tapahtumakalenteri löytyy täältä.
− On hienoa, että suuri osa tapahtumajärjestäjistä on jo aktiivisesti liikkeellä. Haluamme ehdottomasti kannustaa heitä tässä. Kumppanina tuemme tapahtumajärjestäjiä tarjoamalla aiempaa joustavat peruutusehdot tälle vuodelle Paviljongissa järjestettäviin tapahtumiin, Kiilamaa sanoo.
Messuvuosi käynnistetty Paviljongissa
Kahden tapahtumakuukauden aikana Paviljongissa on ehditty virkistäytymään myös messuilla. Mediapro Messut toivat huhtikuussa kaupunkiin Kädentaito-, Hyvinvointi- ja Antiikkimessut kolmen vuoden tauon jälkeen.
− Kasvokkain kohtaamisia on selkeästi odotettu niin kävijöiden kuin näytteilleasettajien keskuudessa. Olemme erittäin tyytyväisiä messuihin, vaikka kävijämäärä jäi hieman yli puoleen edellisvuosien määristä, sanoo toimitusjohtaja Pasi Kallio Mediapro Messuilta.
Hän uskoo, että tapahtumiin osallistuminen vahvistuu koko ajan vuoden mittaan. Myös Kantar TNS:n tuoreen tutkimuksen mukaan yli 80 % suomalaisista on jo valmis messuilemaan.
Tapahtumat tärkeitä meille kaikille
Tapahtumilla on suuri merkitys kävijöille, järjestäjille ja elinkeinoelämälle. Vuonna 2019 Jyväskylän Messut Oy:n tapahtumat toivat Jyväskylään kokonaisuudessaan yli 47 miljoonan euron tulovirran.
Tapahtumilla on myös merkittävä vaikutus työllisyyteen. Välitön työllisyysvaikutus vuonna 2019 oli 398 henkilötyövuotta ja kokonaistyöllisyysvaikutus 632 henkilötyövuotta. Luvut perustuvat Haaga-Helian ammattikorkeakoulun tekemään tutkimukseen messujen tulo- ja työllisyysvaikutuksista. Lisätietoa aiheesta.