Paviljongin Encore-sali on valmis ja tapahtumasyksy käynnistyy. Ohjelmistosta löytyy elämyksiä jokaiseen makuun; messuja, konsertteja ja viihdetapahtumia.

 

Tapahtuma- ja musiikkisali Encore on valmis

Encore-salin (ent. Wilhelm-sali) uudistustyöt ovat tulleet päätökseen ja sali luovutettiin Paviljongille tänään. Suomen suurimpiin lukeutuva tapahtuma- ja musiikkisali on uudistunut moderniksi tapahtumapaikaksi.

Saliin on tehty lukuisia uudistuksia sekä akustiikkaan että muihin rakenteisiin.

Kaariseinää on siirretty taaksepäin noin kolme metriä ja esiintymislavaa on kasvatettu 80 neliötä suuremmaksi eli noin 200-neliöiseksi. Värimaailma on myös muuttunut, kun lava on päällystetty vaalealla puupinnalla mutta katsomo uudistettuine tuoleineen on tumma. Salin katto uudistettiin ääntä parantavilla materiaaleilla ja heijastavilla akustisilla pinnoilla.

Akustiikan suunnittelijoina ovat kansainvälisesti arvostetut saliakustiikan asiantuntijat Eckhard Kahle ja Henrik Möller. Saliin on rakennettu huippuluokan sähköakustinen järjestelmä, joka mahdollistaa erilaisten ääni- ja kaikumaailmojen luomisen tilaan. Meyer Constellation -akustiikka-arkkitehtuurin suunnittelua ja käyttöönottoa johtaa alan asiantuntija John Pellowe. Katon 76 mikrofonia poimivat orkesterin sointia ja aistivat ympärillä olevaa tilaa. Mikrofonit on kytketty prosessoreihin, jotka laskevat haluttuja asioita ja jakavat äänen 210 kaiuttimeen ympäri salia.

Seminaari- ja tapahtumatekniikka uusitaan myös äänen, valon ja kuvan osalta kauttaaltaan.

Uniikki 1200-paikkainen sali on muunneltava ja monikäyttöinen kokonaisuus, joka on jaettavissa 600-paikkaiseen Encore-saliin sekä 300-paikkaisiin Tempo ja Intro -saleihin. Ne mahdollistavat salin jakamisen kolmeen eri tilaan nopeasti. Uusi soiva Encore-sali soi nyt paremmin sekä klassisen musiikin konserteissa että muissa konserteissa ja puhetilaisuuksissa.

Salin uudistaminen moderniksi tapahtuma- ja musiikkisaliksi on linjassa messu- ja tapahtumakeskus Paviljongin viimeaikaisten isojen uudistusten kanssa.

– Olemme uudistaneet kokonaan ravintolat, yläaulan, takahuonetilat ja esiintyjälämpiöt. Kaikki tämä tähtää meidän visioomme olla Suomen elämyksellisin tapahtumakeskus sekä kävijöille että esiintyjille, kertoo Paviljongin myyntijohtaja Jaana Kiilamaa.

Tapahtumasyksy käynnistyy vilkkaana

Paviljongin tapahtumasyksy käynnistyy vauhdikkaasti ja pitää sisällään viihdettä, erilaisia yritystapahtumia, messuja, seminaareja ja kongresseja.
Ensimmäistä kertaa sali on käytössä SDP:n puoluekokouksessa, joka järjestetään Paviljongissa 1.-3.9.2023.

Syksyn aikana salissa nähdään lähes 30 viihdetapahtumaa: juhlakonsertteja, teatteria, taikuutta, stand uppia, balettia, tubettajia, musikaaleja ja joulukonsertteja.

Näiden joukossa mm. ensimmäistä kertaa Jyväskylään saapuva Meemitalo Tour, jossa lavan valtaa 9 suosittua tubettajaa ja heidän interaktiivinen show sekä esityksen jälkeen tietenkin meet&greet, joissa tubettajia pääsee henkilökohtaisesti tapaamaan.

Komediapuolelta syksyyn kuuluu Ismo Leikola, Sami Hedberg, Jaakko Saariluoma ja Jarkko Tamminen show useiden hahmojensa kera. Uutuutena komediagenressä Kummelin poppoo, joka ei liikoja esittelyjä kaipaa. Myös improvisaatiota on luvassa Minttu Mustakallion ja Ville Virtasen Minttu sekä Ville -esityksessä.

Sali taipuu myös upeisiin balettiesityksiin ja tänä syksynä ukrainalainen balettiryhmä tanssii rauhan puolesta Joutsenlampi -esityksessään. Saksassa päämajaansa pitävä kansainvälinen balettiryhmä tuo kiertueellaan Pähkinänsärkijä -esityksensä Paviljonkiin.

Viihdesyksyssä päästään juhlistamaan pitkän linjan taiteilijoita, kun Meiju Suvaksen 40-vuotisjuhlakiertue sekä Lasse Hoikan ja Souvareiden 45 vuotis-juhlakiertue pysähtyy uudistetussa salissa.

Jouluun laskeudutaan tunnelmallisten joulukonserttien myötä Club For Fiven, Jari Sillanpään ja lauluyhtye Rajattoman kanssa.

 

Muutakin uutta ja elämyksiä koko talossa

Tänä syksynä Paviljongissa kokeillaan myös anniskelunäytöksiä, joissa saliin voi saapua juoman kanssa nauttimaan esityksestä. Esimerkiksi Minttu sekä Ville on yksi näistä. Anniskelunäytökset ovat luonnollisesti K18 ja asiasta mainitaan erikseen tapahtuman kuvauksessa.

Anniskelunäytökset ovat yksi esimerkki siitä, miten Paviljongissa halutaan kehittää toimintaa ja kävijäkokemusta sekä panostaa siihen, että Paviljongissa viihdytään. Ravintolapalvelut toimivat tuttuun tapaan myös väliajalla vuosi sitten uudistetuissa ravintolatiloissa. Väliaikatarjoilut kannattaa tilata näppärästi ennakkoon Food&Events sovelluksessa, jolloin väliajalla välttyy jonotukselta.

Uudistetussa Ravintola 3:ssa toteutetaan myös pikkujoulushowt Pientä laittoa -parisuhdekomedia sekä Osmo Ikosen ja Lenni-Kalle Taipaleen Joulurieha musiikki-iloittelu, joissa valmiiseen pakettiin sisältyy maittava buffetillallinen sekä esitys ravintolatilassa.

Encore-sali on vain yksi Paviljongin useista monipuolisista tiloista. Saman katon alta löytyy useita kokoustiloja ja isot hallitilat. Tapahtumasyksyä täydentävätkin Areenan viihdetuotannot kuten PikkujouluCircus, jossa tänä vuonna esiintyvät Irina, Portion Boys, Erika Vikman ja Apulanta. Lisäksi Areenalla juhlitaan loppuvuodesta Raskasta Joulua ja John Smith Rock Frozen -tapahtumissa.

Odotetuista messutapahtumista marraskuussa järjestetään Kirja-, Viini- ja Joulumessut.

Vilkas tapahtumasyksy tuo tullessaan takuuvarmasti jokaiselle jotakin. Tervetuloa nauttimaan elämyksistä ja tutustumaan uudistettuun Encore-saliin Paviljonkiin!