Jyväskylän Rakennusmessut 2024 esitteli monipuolisesti rakentamisen uutuuksia, trendejä ja ratkaisuja Paviljongissa viime viikonloppuna
Toimialan tärkeää tietoa ammattilaisille
Jyväskylän Rakennusmessut keräsi 15.−17.3.2024 yli 150 näytteilleasettajaa Paviljonkiin esittelemään uutuuksia, trendejä ja ratkaisuja rakentamisen, remontoinnin, sisustamisen ja pihan teemoista. Rakennusmessuilla oli monipuolista ohjelmaa kolmen päivän ajan. Messujen avauspuheenvuoron piti Anu Kärkkäinen Rakennusteollisuus RT:stä aiheesta Uudistuva rakennuslaki.
Jyväskylän Rakennusmessut 2024 tarjosi laajan kattauksen kiinnostavaa ja ajankohtaista tietoa kuluttajille ja rakennusalan ammattilaisille. Messuilla kuultiin yhteensä yli 60 puheenvuoroa ja esitystä niin paikallisilta kuin valtakunnallisilta asiantuntijoilta ja puhujilta.
”Halusimme huomioida ohjelmassa toimialan tilanteen ja tarjota rakennusalalla työskenteleville ajankohtaista tietoa ja keskusteluja alan tärkeistä teemoista. Messuilla kuultiin esimerkiksi uudistuvasta rakennuslaista ja päästiin seuraamaan mm. paneelikeskusteluja aiheista Rakennusteollisuus nousuun Keski-Suomessa ja Ammatti monipuoliselta infra-alalta. Ohjelmakokonaisuuksiin sisältyi myös eri palveluntarjoajien ratkaisuja työnhakuun, yrittäjyyteen, koulutukseen ja uraan rakennusalalla. Näitä palveluja messuilla esittelivät mm. Keski-Suomen TE-toimisto, Jyväskylän kaupungin työllisyyspalvelut, Gradia, Infra ry ja Rakennusliitto”, kertoo Jyväskylän Rakennusmessujen projektipäällikkö Matti Kuosmanen Jyväskylän Messuilta.
Ohjelmaa kuluttajille
Rakennusmessut tarjosi tänäkin vuonna hyödyllistä tietoa sekä kiinnostavaa katsottavaa ja kuultavaa uutuuksista, trendeistä ja ilmiöistä myös kuluttajille.
”Messuosastoilla oli näytteilleasettajien tuotteiden ja palveluiden ohella työnäytöksiä, tietoa ja neuvontaa. Tapahtumassa kuultiin lisäksi puheenvuoroja mm. asunnon ostosta ja remontoinnista taloyhtiössä, ilmastonmuutoksen vaikutuksista puutarhassa, aistiesteettömyyden merkityksestä rakennetussa ympäristössä sekä ekologisesti ja taloudellisesti kestävästä sisustuksesta. Myös julkisuudesta tunnettujen asiantuntijoiden puheenvuorot rakentamisesta, remontoinnista, sisustuksesta ja puutarhasta kiinnostivat yleisöä. Messut huipentuivat Palsanmäkien pitämään huutokauppaan, joka keräsi hyvin yleisöä.”
”Jyväskylän Rakennusmessut 2024 olivat monipuoliset messut, jossa kävijät pääsivät tutustumaan laajasti näytteilleasettajien valikoimiin. Olemme iloisia, että näytteilleasettajat pitävät Jyväskylän Rakennusmessuja tärkeänä asiakkaiden kohtaamispaikkana ja tulivat isolla joukolla mukaan tapahtumaan. Messuilla tehtiin kauppaa, ja useat näytteilleasettajat varasivat paikan jo ensi vuoden messuille.”
Jyväskylän Rakennusmessuilla 2024 vieraili yli 9000 kävijää. ”Haluamme kiittää näytteilleasettajia, puhujia, kävijöitä, yhteistyökumppaneita ja kaikkia järjestelyihin osallistuneita hienoista messuista. On ilo tehdä yhdessä tapahtumaa, jonka keskiössä on koti”, Kuosmanen sanoo.
Jyväskylän Rakennusmessut järjestetään seuraavan kerran 21.−23.3.2025 messu- ja tapahtumakeskus Paviljongissa.