Jyväskylän Sähkömessut käyntiin keskiviikkona
Sähkö Valo Tele AV 2020 -messut avataan keskiviikkona ja ne jatkuvat aina perjantaihin asti. Edessä on talven kiireisin viikko sähköalalla, kun satojen yrityksen tuotteet ja palvelut esittäytyvät Jyväskylän Paviljongissa.
Kyse on vuoden suurimmasta alan messutapahtumasta, joka kokoaa kattavasti yhteen yritykset, järjestöt, ammattilaiset ja opiskelijat. Kävijät edustavat laajasti eri ammattiryhmiä urakoitsijoista ja suunnittelijoista aina arkkitehteihin, päättäjiin ja eri osa-alueiden asiantuntijoihin asti. Kävijöiden tyytyväisyys tapahtumaan on pysynyt vuodesta toiseen erittäin korkealla tasolla. Tämä on tulosta kaikkien toteutukseen osallistuneiden tahojen yhteistyöstä.
Messuilla on lähes 300 näytteilleasettajaa ja 10 000 neliötä osastoja. Osastojen lisäksi on tarjolla alan ammattilaisille ja opiskelijoille suunnattua ohjelmaa kuten seminaareja ja tietoiskuja usealla ohjelmalavalla samanaikaisesti. Myös messuosastoilla on runsaasti esityksiä, työnäytöksiä ja muuta ohjelmaa eli halleissa kiertelyyn on hyvä jättää reilusti aikaa. Messuilla järjestetään ensi kertaa myös Future Transportation Forum -näyttelyalue, jossa esillä on tulevaisuuden liikenne ja ratkaisut. Sähkömessut on erinomainen paikka tavata asiakkaita ja yhteistyökumppaneita sekä verkostoitua muiden alan toimijoiden ja vaikuttajien kanssa. Samalla kävijät löytävät sähköalan uudet tuotteet ja ratkaisut.
Sähkö Valo Tele AV 2020 -messut järjestetään 5.-7.2.2020 Jyväskylän Paviljongissa. Lisätiedot, ohjelma ja maksuttomaan sisäänpääsyyn oikeuttava rekisteröinti www.sahkomessut.fi.