Vuoden 2026  Sähkömessujen valmistelut etenevät hyvää vauhtia. Vaikka alan suurimpaan ammattitapahtumaan on vielä aikaa, ovat helmikuun 2026 alkupäivät jo tuttuun tapaan lukuisten yritysten kalentereissa.

Myyntijohtaja Hannu Mennala Jyväskylän Messuilta on havainnut yritysten arvostavan koko sähköalan kokoontumista Jyväskylään, sillä sinne on helppo tulla kaikkialta Suomesta. Hän vastaa useista suuren kokoluokan ammattitapahtumista, jotka keräävät kyseisen alan kaikki toimijat kerralla yhteen keskelle Suomea. Digiajan keskellä henkilökohtaisen tapaamisen merkitys on säilynyt tärkeänä osana liiketoimintaa.

”Vaikka myynnin ja markkinoinnin työkalut kehittyvät huimaa vauhtia, kokoontuminen yhteiseen tapahtumaan tärkeää. Kanssakäymisen digitalisoituessa asiakkaiden, kumppanien ja muiden alan osaajien henkilökohtainen tapaaminen kasvokkain on entistäkin tärkeämpää. Toiminnan ja tarjonnan esilletuomisesta ei haluta tinkiä”, Mennala kuvailee.

Sähkömessujen kävijöille ja näytteilleasettajille on jo useiden vuosien ajan toteutettu säännöllisesti tutkimuksia, joiden avulla tapahtumasta kerätään palautetta. Tätä arvokasta palautetta hyödynnetään tulevien messujen suunnittelussa, sillä tapahtumaa ja palveluja uudistetaan vastamaan kehittyvän alan tarpeita ja toiveita. Tutkimuksista selviää myös kävijäprofiili, joten yritykset tietävät, mitä odottaa.

Jyväskylän henki avautuu vain kokemalla se

Tarkasteltaessa Sähkömessujen kävijätilastoa, huomataan tapahtuman vetäneen alan ammattilaisia paikalle kerrasta toiseen. Pelkästään 2000-luvulla tapahtuma on kerännyt Jyväskylään noin 198 000 kävijää. Tietoykkösen suorittaman kävijätutkimuksen mukaan ensikertalaisten kävijöiden määrä 2000-luvulla järjestetyillä Sähkömessuilla on keskimäärin 25%. Kävijätutkimuksesta selvää myös, että kävijät viettävät tapahtumassa aikaa vähintään useita tunteja, usein koko päivän tai jopa useita päiviä.

Havaintojen pohjalta Hannu Mennala nostaa esiin kaksi asiaa, Jyväskylän hengen ja uusien ammattilaispolvien esiinmarssin. Hänen mukaansa erityistä tunnelmaa, Jyväskylän henkeä, messuille luo sijainti keskellä Suomea ja keskellä tiivistä Jyväskylän keskustaa. Paikalle on helppo tulla kaikkialta Suomesta, messuilla käytetään paljon aikaa ja törmätään myös harvoin nähtyihin tuttuihin.

”Messuhallien ovien sulkeuduttua keskusteluja on luonnollista jatkaa Jyväskylän kaupunkikeskustassa. Sähkömessujen ainutlaatuiseen Jyväskylän henkeen kiteytyy tiivis yhteisöllisyys ja yhteiset kohtaamiset, jotka tuovat paikalle kerta toisensa jälkeen niin kävijät kuin näytteilleasettajat. Kaikille paikalle tuleville Jyväskylän henki on kokemisen arvoinen elämys”, Mennala kuvailee.

Uusien ammattilaisten ja yritysten määrä sähköteknisellä alalla tulee kasvamaan koko yhteiskunnan sähköistyessä vauhdilla. Sähkömessut on ainutlaatuinen mahdollisuus yrityksille lähettää tuoreet tekijät messuille tutustumaan kerralla alaan, sen toimijoihin ja tarjontaan. Yrityksille messut on loistava tilaisuus estellä tarjontaa sähköalan ammattilaisille.

Sähkömessut vahvana kohti vuotta 2026

Sähkömessut on järjestetty Jyväskylässä jo yli 40 vuoden ajan ja se on vakiinnuttanut paikkansa Pohjoismaiden suurimpina sähköalan ammattimessuina.

”Vuosikymmeniä järjestämämme tapahtuman vakiintunut kutsumanimi olikin jo aika vahvistaa rekisteröimällä. Sähkömessut nimen rekisteröinti selkeyttää tapahtuman viestintää, nimellä viitataan aina Jyväskylän Messujen järjestämään tapahtumaan Jyväskylässä.” Hannu Mennala kertoo.

Sähkömessujen tärkeimpiä lähtökohtia on, että se luodaan yhdessä alan toimijoiden kanssa. Tapahtuman suunnitteluun ja kehittämiseen antaa panoksensa laaja neuvottelukunta, johon kuuluvat alan järjestöt ja merkittävät yritykset, joita täydentävät oppilaitosten ja urakointiyritysten edustajat.

Vaikka messut järjestetään kahden vuoden välein, kokoontuu neuvottelukunta säännöllisesti myös välivuosina. Näin varmistetaan, että tuleva tapahtuma teemoineen ja sisältöineen vastaa näytteilleasettajien ja kävijöiden tarpeita sekä nostaa esiin ajankohtaisimmat aiheet.