Syksyn maukkaimmat markkinat tulevat taas
Tuttu ja odotettu Wemmi – Ween maan wiljaa järjestetään 14.-15.9.2019 Jyväskylän Paviljongin alueella. Wemmi – Ween maan wiljaa on keskisuomalaisille tutuksi tullut syksyinen luomu- ja lähiruokaan keskittyvä myyntitapahtuma, jonne tullaan ostoksille ja viihtymään. Ulkoalueella on runsaasti erilaisia ravintoloita ja kahviloita, joissa voi maistella monenlaisia herkkuja. Toki tarjolla on myös syksyn satoa tuoreena ja säilöttynä, joten talvea varten voi myös täyttää varastojaan – tarjolla on kattavasti tuotteita järvistä, pelloilta ja puutarhoista. Runsaaseen kotimaiseen tuotetarjontaan tuo oman lisä mausteensa Suomen käsityöyrittäjät ry:n käsityökortteli. Käsityökorttelissa on runsas kattaus tämän päivän suomalaisesta käsityöstä. Myyntipaikkoja alueella on lähes 300, joista puolet on ulkona ja puolet Paviljongin sisätiloissa.
Wemmi on nyt entistä esteettömämpi, sillä tarjolla on viittomakielinen tulkkauspalvelu Wemmin asiakkaille ja myyjille yhdessä Sivupersoonan kanssa. Sivupersoonan pisteestä aulainfosta voi noutaa take away -tulkin matkaansa. Paviljongin infopisteestä saa lainaksi myös pyörätuolin tai lastenrattaita. Kaikki myyntipisteet ovat katutasossa.
Suomen kukkakauppiasliiton kranssipajassa pääsee tekemään oma syksyisen kranssin ammattilaisten opastuksella pientä materiaalimaksua vastaan ja tänä vuonna järjestetään ensimmäistä kertaa Jyväskylässä Artesaaniruoka SM -kilpailu. Kilpailun Wemmiosastolla pääsee lauantaina seuraamaan tuomarointia ja sunnuntaina tutustumaan palkittuihin tuotteisiin.
Wemmi on avoinna lauantaina klo 10-17 ja sunnuntaina klo 10-16 ja taphtumaan on vapaa pääsy!