HUSH
Lorenzo Passerini, kapellimestari
Verneri Pohjola, trumpetti
Kaija Saariaho: HUSH, trumpettikonsertto
Pjotr Tšaikovski: Sinfonia nro 5
Kun aikamme merkittävimmäksikin valittu säveltäjä Kaija Saariaho sai tiedon vakavasta sairaudestaan, hän kieltäytyi kaikista uusista sävellystilauksista – paitsi yhdestä. Jazztrumpetisti Verneri Pohjola tuntui tulevan täysin toisenlaisesta musiikillisesta maailmasta, mutta yhteydestä muodostui silti niin vahva, että Saariaho ryhtyi vielä osittain avustettuna työstämään trumpettikonserttoa, jonka tiesi jäävän viimeiseksi teoksekseen. Lopputuloksessa genrerajat haipuvat unohduksen yöhön ja ikuisuus tuntuu balsamoivan maailman haurautta. Kantaesitystä elokuussa 2023 Saariaho ei itse ehtinyt enää kuulla, mutta paikalla olleiden mukaan hän oli silti läsnä – kuten hän musiikissaan tulee aina olemaankin.
Pohjolan lämpimän ja ilmeikkään soiton magia täyttää tilan uniikilla väreilyllä, jossa voi aistia itseä suurempien voimien hengityksen. Portteja eri suuntiin on avaamassa myös toisen ylikapellimestarikonserttinsa johtava Lorenzo Passerini, joka täydentää elämän suurten kysymysten illan Tšaikovskin voimaannuttavalla viidennellä sinfonialla. Elämä on lyhyt, mutta taide pitkä.
HUSH kuullaan Kaija Saariahon perikunnan ja Wise Music Classical -kustannusyhtiön erikseen myöntämällä esitysoikeudella vain Jyväskylä Sinfonian ja kapellimestari Lorenzo Passerinin esittämänä tänä vuonna Suomessa.
Ravintolapalvelut
Ravintolapalvelut palvelevat tunti ennen esitystä ja väliajalla. Saavu siis jo ennakkoon nauttimaan ravintolamme valikoimasta ja virittäytymään tunnelmaan.
Ravintolapalveluiden ennakkotilaukseen pääset Food&Events -sovelluksella tai oheisesta tilaa tarjoilut -linkistä.
Yli 20 hengen ryhmien tilaukset joko puhelimitse 020 799 4084 (arkisin klo 9-15) tai sähköpostitse myyntipalvelu.paviljonki@restel.fi