KAKE RANDELIN 70 VUOTTA

Kake Randelin 70-vuotisjuhlakiertueelle!

Täysiä katsomoita ympäri Suomen valloittanut Kake Randelin täyttää tammikuussa 70 vuotta ja lähtee sen kunniaksi mittavalle konserttisalikiertueelle ympäri Suomen. Kiertue alkaa Turun Logomosta 21. maaliskuuta ja päättyy Porvoon Taidetehtaalle 26. huhtikuuta. Muut kiertuepaikkakunnat ovat Pori, Ähtäri, Kokkola, Oulu, Kuopio, Kouvola, Mikkeli, Hyvinkää, Jyväskylä, Varkaus, Tampere ja Helsinki.

Kiertueen ohjelmisto koostuu Randelinin suurimmista suosikeista, joihin lukeutuvat muun muassa tuoreeksi kestohitiksi noussut, yhdessä Portion Boysin kanssa tehty Juhannusyö, JVG:n Amatimies eli Pakko painaa pitkää päivää -kappaleen sämpläys sekä jo vuosien takaiset Nasta pimu, Tarja, Avaa hakas, Jannu huoleton, Tilipäivä koittaa ja Kielletyt tunteet.

Kake Randelin täyttää 70 vuotta 26. tammikuuta 2025. Hän on todellinen ”koko Suomen Kake”, sillä hänen yleisönsä muodostuu kaikenikäisistä ihailijoista.

Randelin on tähän mennessä julkaissut yli 20 albumia. Hän oli pop jo 1970-luvulla, ja hän on kiistämättä pop yhäkin. Randelin on ahkera keikkailija ja yksi maamme kysytyimmistä kevyen musiikin artisteista.

Osta liput