Vesterinen Yhtyeineen: Suurkonserttikiertue 2025
Parhaillaan keikkatauollaan uutta musiikkia tekevä Vesterinen Yhtyeineen suuntaa syksyllä suurkonserttikiertueelle. Luvassa on ennen julkaisemattomia lauluja ainutlaatuisina, peräti 18-henkisen bändin erikoissovituksina sekä yhtyeen rakastetuimmat hitit parhaassa loistossaan.
”Tulemme soittamaan uuden levyn biisejä ison orkesterin puoliakustisina sovituksina. Jännittävää nähdä, miten yleisö kokee uudet biisit ilman ennakkokuuntelua levyltä. Ja vanhat hitit tulevat nekin, eihän sitä ihminen ilman niitä voi keikoille lähteä”, Tero Vesterinen kertoo kiertueesta.
Tapahtumaan myynnissä myös Show&Dinner -paketti hintaan 101,40 € / hlö
Show&Dinner -paketti sisältää:
-Lipun esitykseen
-Maittavan buffet menun ennen esitystä klo 17.00 Ravintola 3:ssa
-Naulakkopalvelun
Menu:
Alkuruoat
Vihersalaatti ja granaattiomena vinegrette M, G
Myskikurpitsaa, sahrami jogurttia, savustettua burratajuustoa ja rakuunaöljy VL, G
Peltolan blue juustoa, Jukolan cheddaria sekä briejuustoa. Viikunahilloa ja siemennäkkileipää L, G
Savustettua lohta, sitrusmajoneesia, sydänsalaattia ja omenaa L, G
Härän paahtopaistia, paahdettuja juureksia, inkivääri dressing ja marinoitua sipulia L, G
Pääruoat
Paahdettua kuhaa, mausteista rapukastiketta ja simpukkaa L, G
Paahdettua tofua ja kasviksia, sekä tummaa sienilientä VEG, G
Patatas bravas perunaa ja pinaattia VEG, G
* * *
Jälkiruoka
Tyrni pannacotta ja marinoitua ananasta L, G
Kahvi/Tee
Ravintolapalvelut
Ravintolapalvelut palvelevat tunti ennen esitystä ja väliajalla. Saavu siis jo ennakkoon nauttimaan ravintolamme valikoimasta ja virittäytymään tunnelmaan.
Ravintolapalveluiden ennakkotilaukseen pääset Food&Events -sovelluksella tai oheisesta tilaa tarjoilut -linkistä.
Ravintolapalveluiden yli 20 hengen ryhmien tilaukset joko puhelimitse 020 799 4084 (arkisin klo 9-15) tai sähköpostitse myyntipalvelu.paviljonki@restel.fi