Lauantaina 18.2. käynnistynyt WinterLight-tapahtuma ilahduttaa kävijöitä
Valon kaupungin uusi valotaide- ja elämystapahtuma WinterLight avasi ovensa kävijöille lauantaina 18.2. Jyväskylän Paviljongissa. Tapahtumassa oli iloinen ja innostunut tunnelma, ja lippuja on tähän mennessä myyty yli 2500 kappaletta. Valotaidetta ja valoteemaisia elämyksiä pääsee kokemaan päivittäin klo 11–19 aina sunnuntaihin 5.3. asti.
– Olemme todella tyytyväisiä Paviljongille rakentuneeseen kokonaisuuteen. Nyt ensimmäisen viikonlopun jäljiltä oli hieno kuulla kävijöiden kommentteja ja todeta, että tilat toimivat tällaisen valoelämyksen tarjoamiseen oikein hyvin. Messuhalleihin rakentui täysin uudenlainen maailma! Yhteistyö Jyväskylän Paviljongin tuotannon ja palveluiden kanssa on ollut erittäin antoisaa, ja myös taiteilijat kiittelivät rakennusaikaisia olosuhteita ja palveluita. Uskomme, että tällainen sisätapahtuma lunastaa paikkansa Jyväskylän tapahtumatarjonnassa, iloitsee palvelupäällikkö Kari Ström.
Myös tapahtumakävijät ylistävät tapahtuman monipuolista tarjontaa
–Kävin tapahtumassa kahden lapseni (4- ja 8-vuotiaat) kanssa viikonloppuna, ja molemmat pitivät kokonaisuudesta kovasti, erityisesti teoksista, joihin sai koskea. Joitakin teoksia katselimme moneen kertaan, ja pari tuntia vierähti nopeasti valojen äärellä. Itsekin tykkäsin tapahtumasta kovasti, kertoo jyväskyläläinen Jussi Vikström.
”Kaiken kaikkiaan piristävä valonpilkahdus talveen.”
–Hauska tapahtuma, jossa pääsi kokemaan valotaidetta lähietäisyydeltä ja osallistumaan teoksiin. Sisätiloissa oli mukavat oltavat kierrellä, ja kahvittelu keskellä valotaidetta oli mukavan tunnelmallista. Kaiken kaikkiaan piristävä valonpilkahdus talveen. Tulkaahan muutkin pääkaupunkiseudulta!, kertoo Espoosta varta varten tapahtumaan saapunut Heidi Haapaniemi.
Talvisina päivinä kannattaa pistäytyä tapahtuman taianomaisessa tunnelmassa myös arkisin, kun siellä on tavallista rauhallisempaa. Tapahtuma on avoinna joka päivä klo 11–19.
Lippuja voi ostaa ovelta tai osoitteessa lippu.fi hintaan 10 euroa / aikuinen, 5 euroa / lapsi. Verkosta lipun ostaneille on tarjolla myös paikallisliikenteen lippu edestakaisin tapahtumaan yhden euron hintaan.
Kuva: Rami Saarikorpi
Lisätietoa tapahtumasta
- Tutustu WinterLight-tapahtumaan
- Tutustu valoravintolaan
- Hanki liput etukäteen täältä tai osta liput Paviljongista